Tästä se taas alkaa - pennun valinnasta.

Lopetin vanhan blogin kirjoittamisen samalla kun tein päätöksen, että luovun Akusta.
Se oli vaikea mutta oikea päätös, ennen kaikkea koiran kannalta. Akun oli parempi saada jäädä osa-aikaeläkkeelle metsästyksestä koska ampuminen riistatilanteessa tuotti sille niin paljon paineita. Tästähän seurasi, että Aku osittain vältteli riistatilanteita. Nyt Aku on kodissa jossa se saa puuhastella sydämensä kyllyydestä ja jossa se saa pienimuotoisesti kuitenkin myös metsästellä ilman sen suurempia paineita. Uusi koti löytyi lopulta Akun kasvattajan avulla. Akun kasvattaja Satu onkin loistoesimerkki kasvattajasta joka auttaa kun tulee tiukka paikka eteen ja joka kantaa huolta kasvateistaan niiden koko elinajan. Varmasti myös joskus raskas tehtävä.
Aku oli minun ensimmäinen weimarinseisoja ja ensimmäinen oma metsästyskoira. Tein varmasti paljon virheitä mutta mielestäni Aku antoi paljon virheitä myös anteeksi. Siinä en vain pystynyt sitä auttamaan, että se ei pelkäisi ampumista.
Toinen seisojani piti tietenkin myös olla weimari. Pentua miettiessä pyrin aina katsomaan kokonaisuutta. Täydellistä yhdistelmää kun ei ole. Pidän tärkeänä että molemmilla vanhemmilla metsästetään aktiivisesti, koetulokset on plussaa mutta pelkkä koekoira ei oikein lämmitä. Terveys on tietenkin tärkeä asia mutta voin hyväksyä C-A lonkkayhdistelmän jos muut asiat natsaa. Luonne on tosi tärkeä asia ja ennen kaikkea arvostan kovaa ja rauhallista luonnetta. Kovaa sen takia että koira kestää paineita hyvin ja se antaa helpommin anteeksi ohjaajansa virheitä... Ulkomuodoltaan minulle riittää rodunomainen rakenne, piste.
Ensimmäinen vaihtoehto minulla oli amerikkalainen weimarinseisoja ja nimenomaan field trial-linjoista. Narttu oli loistava, kooltaan pieni mutta haku oli kuulemma todella laajaa ja linnunkäsittelijänä aivan oivallinen. Kasvattajaa minulle suositteli muutama kanadalainen metsästäjä joita ei kiinnostanut näyttelyt eikä edes kokeet - he vain metsästelivät joten silloin tietää että heille kelpaa vain pelaava koira. Tämä narttu astutettiin saksalaistuonnilla jota käytettiin riistafarmilla työkoirana. Mahtava yhdistelmä kaikin puolin mutta narttu jäi tyhjäksi. Se oli aikamoinen sokki ja olin aika maassa. Odotusaikaa tulisi jälleen vuosi lisää ja koska olin jo luopumassa Akussa niin päätin katsella muualta. Minulle ehdotettiin yhtä jenkkiyhdistelmää mutta kasvattaja halusi odottaa vientipäätöstä kunnes pennut olisivat syntyneet koska heillä oli omat intressit saada suurin osa pennuista jäämään pohjois-Amerikkaan. En ollut valmis odottamaan heidän jahkailujaan ja lisäksi pentu olisi pitänyt hakea Kanadan länsirannikolta mikä olisi tullut jo paljon kalliimmaksi kun alkuperäinen vaihtoehto USA:n itärannikolta.
Siinä vaiheessa olin niin kyllästynyt että aloin miettimään myös karkeakarvaista saksanseisojaa. Miksi juuri karkkaria? No se on kaikin puolin loistava metsästyskoira, se on sopivan ruma ja sillä on luonnetta :D Juttelin monien ihmisten kanssa eri vaihtoehdoista. Mutta en juuri silloin yksinkertaisesti löytänyt yhtään karkkariyhdistelmää joka olisi miellyttänyt täysin. No takaisin weimarin hankintaan.
Weimaripentueita oli joitain tosi kiinnostavia, ihan kotimaisiakin, mutta jotenki en osannut tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen. Jäin pohtimaan asioita jonku aikaa.
Aikoinaan mietin myös Saksan tuontia ja rupesin sitten herättelemään sitä ajatusta henkiin. Siinä olen aina kokenut ongelmaksi sen, että Saksassa on paljon semmoisia weimarilinjoja joista en pidä yhtään. Huonoja lonkkia ja huonoja luonteita, olkoonkin että riistaintoa löytyy. On kuitenkin joitakin saksalaisia linjoja joista pidän ja aloin katsomaan niitä.
Loppu kävi yllättävän helposti. Netin avulla löysin lopulta nartun jonka suvussa oli juuri niitä saksalaisia koiria joita pidän kiinnostavana. Kyseinen koira asusteli sitten Unkarissa mutta sitten minulla olikin tuuria koska kyseiselle nartulle oli juuri syntynyt pennut. Isänä oli Slovakian tuonti jonka suvussa oli tsekkiläisiä weimareita. Nartun omistajalla oli uros itsellään ja hän oli itse metsästäjä ja tekee myös töitä riistanhoidon parissa. Molemmat vanhemmat olivat siis "työkoiria" ja molemmilta löytyivät koetulokset ja terveystutkimukset oli ok. Soitin oitis kasvattajalle ja ainut mitä nyt pelkäsin oli se, että pennut olisivat jo typistettyjä. Minulla kävi taas tuuri kun kasvattaja kertoi että pennuilla oli vielä hännät jäljellä ja että hänellä oli vielä juuri se yksi urospentu vapaana. Näin varasin sitten itselleni taas weimaripennun.
Kasvattaja kysyi minulta miten hän valitsisi minulle pennun koska muut pennut typistettäisiin hyvin pian. Mietin hetken asiaa ja totesin, että ota se joka on isoin. Jos ei mitään muuta niin se on ollut sen verran reipas että on ollut tissillä aktiivisesti.
Hain Karun kotiin 10-viikkoisena ja se oli edelleen pentueen isoin jässikkä. Karun vanhemmat olivat molemmat rauhallisen oloisia hyväluonteisia koiria. Kyselin kasvattajalta metsästyksestä Unkarissa ja se poikkeaa hieman meidän metsästyksestä siinä että koirat koulutetaan hakemaan lähellä ohjaajaa ja sen sijan arvostetaan hyvin kiinteää seisontaa jonka avulla lintu pysyy piikissä. Näin tietenkin myös meillä.
Karu on ollut ihan ensi hetkistä alkaen hyvin rauhallinen pentu. Sitä ei maailman meno paljon hetkauta. Budapestin lentoasemalla se nautti saamastaan huomiosta ja lopun aikaa nukkui lattialla. Lentomatka meni hienosti ja myös 600 kilsan automatka meni kivasti vaikka pientä kiljumista alkumatkasta kuuluikin takaosasta.
Karu on kaikin puolin erittäin rento reiska joka suhtautuu avoimesti kaikkeen mitä eteen tuleen. Tietenkin pennulle tulee uusia juttuja joita pitää vähän ihmetellä mutta enemmän minä olen ihmetellyt jätkän olemusta. Tarkka nenä sillä on koska olen piilotellut linnun siipeä ympäri pihaa ja aina se löytää sen alta aika yksikön. Rauhallisuudesta huolimatta se on innokkaasti oppinut tottelevaisuuden alkeita. Olen ajatellut aika pian kokeilla ihan linnulla noutoa sen kanssa mutta nyt aluksi yritin saada sitä innostumaan kapulasta. Kyllä se siitä innostui mutta ei saalisvietin avulla vaan se otti kapulan istueassaan suuhun ja totesi että hyvä näin. Nyt me sitten tehdään pitoharjoituksia mikä onkin paljon parempi alku noutoharjoituksille.
Nyt me pidetään siis pennun kanssa hauskaa ja sitä saa riittää vielä monta kuukautta. Silti olen melko varma, että myös tämän jässikän kans saan sitten jossain vaiheessa päntätä metsästystottis eli pysähdyskäsky ja luoksetulokäsky halolla päähän ;) Muutahan sen ei tartte noudon lisäksi sitten osatakaan... paitsi jos haluan kikkailla toko-kentällä sen kanssa.
Vedessä ollaan käyty kahlailemassa ja nyt Karu (3 kk) on jopa noutanut dummya vedestä kahlaamalla. Hauskinta on se, että se toi mulle dummyn käteen asti eli luovutti hienosti :)
Aion viedä pojan syksyllä mettään ja katotaan mitä se siitä tykkää. Metsästän pääasiassa vain pohjoisen mettissä joten haluan viedä Karun suoraan siihen ympäristöön. Tiedän muutaman paikan missä on hyvin koppeloita joten eiköhän me mennä niitä yhdessä ihmettelemään.
Tässä blogissa aion kirjoitella Karun kasvusta mutta laitan tänne varmaan myös juttuja hirvimettältä ja pystykorvasta... koittakaa kestää :D