maanantai, 16. elokuuta 2010

Metsästyskausi alkoi!














Karu on nyt reilu 4 kk ja kyllä on poika kasvanut! Poika painaa jo melkein 25 kiloa joten kasvukäyrä on suhteellisen jyrkkä. Silti Karu on kasvanut ihan sopusuhtaisesti eli on tässä vaiheessa vieläkin ihan tasapainoisen näköinen lukuunottamatta jättimäisiä tassuja :D
Karulle kyllä maistuu ruoka joten ei ole ihme että kasvaa hyvin. Annan eväiksi pentunappuloita, raakaa jauhelihaa, broilerin siipiä ja satunnaisesti luita jyrsittäväksi. On ehdottomasti hyvä ominaisuus metsästyskoirassa, että se on hyvä syömään. Nirsolla menee äkkiä energiat nolliin tositoimessa.
Karu on pikkuhiljaa myös tullut sisäsiistiksi ja opetellut muutenki talon tavoille. Hirmu the pystiksen kans se leikkii ja griffonit antaa sille turpaan kun se käy liian kovakouraiseksi. Siinä se oppii koiran tavat ja sosiaaliset taidot.
Lisäksi ollaan käyty erilaisissa tapahtumissa sosiaalisoitumassa, esim. Agirodussa joka on jättimäinen agilitytapahtuma, Kuninkuusraveissa ja muutenki vähän kylillä kattelemassa. Karu on kyllä rento reiska kaikin puolin eikä paljon hötkyile vaikka ympärillä on actionia. Pikkuisen saattaa tulla haukkua kun jokin asia ihmetyttää mutta täytyy sanoa että on kyllä hyvähermoinen hemmo muuten.
Tämän kesän helteet on suosineet myös uimaharjoituksia. Melkein joka päivä ollaan käyty veden äärellä leikkimässä. Aluksi Karu suhtautui epäilevästi veteen (Unkarin sisämaan kasvatti kun on :D) mutta sitten uteliaisuus vei voiton ja se alkoi kahlailemaan. Se lähtee mielellään perään kun toiset koirat hakevat keppiä vedestä ja muutaman kerran se on tuonut minulle dummyn vedestä. Karu on uinut ihan itsenäisesti pari kolme kertaa mutta jotenki se onnistuu uimaan niin että sillä menee vettä korviin ja se alkaa sitten ärsyttämään sitä. Ehkä se tekniikka vielä kehittyy iän myötä. Me käydään paljon meren rannassa ja siinä on se hyvä puoli että se on saanut vähän totutella kiviseen rantaan ja isoihin aaltoihin. Olen pari kertaa helteisenä päivänä ihan uittamalla uittanut sitä eikä se ole siitä ollut moksiskaan. Kaikista näistä uimaharjoituksista on kylläkin seurannut se, että Karulle on tullut pieni karvaton läiskä kylkeen. ELL sanoi ettei se varsinaisesti ole hot spot mutta ollaan nyt hoidettu sitä Canofite-tipoilla kuiteskin.
Muuten ollaan tehty kaikenlaisia tottelevaisuusharjoituksia kuten maahanmenoa, , seuraamista, luoksetuloa jne. Ollaan tietenkin myös hifistelty eli olen opettanut Karulle myös tokoa eli esim. estehyppyä, kaukokäskyjä jne. Kaikki puuhastelu on Karun mielestä kivaa ja taistelutahtoa tuntuu pojasta löytyvän.
Karu noutaa kaikkea mitä sille tarjoaa paitsi kun sulatin telkän sille niin sitä piti ensin hetken katsella ennen kun sitä voitiin jalasta raahata :D
Metsässä Karu on alkanut liikkumaan innokkaasti ja tutkii kaikkea mitä sieltä löytyy. Kunhan syksy tässä taittuu niin alan aktiivisesti käyttämään sitä metsässä pienillä lenkeillä.
Tottis on tärkeä saada satavarmaksi mutta en ala lisäämään vaatimustasoa ennen kun Karu tulee sukukypsäksi eli ehkä noin puolivuotisena. Tämä johtuu siitä, että jos joudun Karulle käyttämään pieniä pakotteita niin pennulle ei pidä käyttää pakotteita, tätä mieltä minä olen. Voihan myös olla ettei Karulle tarvitse koskaan pakotteita käyttää mutta suurin osa seisojista on kyllä riistatilanteissa semmoisia että unohtavat kaiken muun paitsi sen mikä on tehty erittäin selväksi ;) Ja kaikista tärkein on tietysti pysähtymiskäsky linnun siivittäessä.
Nyt kun sorsastus alkoi niin käytin Karua ja Iitaa pari päivää tuossa lähirantsulla. Alue on pieni ja suosittu joten päivän myllerryksen jälkeen siellä oli aika hiljaista linturintamalla. Yhden tavin sain kuiteski tiputettua ja Iita nouti sen erittäin mallikkaasti. Karu katteli vierestä ja tuli sitten ihmettelemään linnun suolistusta. Karu ei liikkunut minusta niin kauas kun Iita mutta lähti hyvin nenänsä perässä tutkimaan hajuja. Karu tuli ihan reippaasti myös vedessä perässä kun kahlailin mutta uimaan se ei vielä lähtenyt Iitan perässä.
Yhdelle haapanalle olisi ollut vielä optio mutta puhuin puhelimessa just silloin kun koirat pöläyttivät sen ilmaan... joo, ei kannata jutella kännykkään kun on jahdissa :D
Iita olis jaksanut rämpiä rannalla varmaan koko päivän mutta Karulle tuli väsy ja kylmä parin kolmen tunnin jälkeen. Se on pennulle pitkä aika olla liikkeellä. En itsekään jaksanut jäädä istumaan passiin kun vettä tuli niskaan kun saavista kaatamalla.
Nyt työt haittaa hetken harrastuksia mutta tästä se jahtikausi lähtee käyntiin :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti