Tunturissa.

Lokakuu on lopussa ja kohta on metsästyslomat pidetty.
Kävimme vielä viisi päivää Käsivarressa pyytämässä riekkoja. Niitä löytyikin joka päivälle muutamia mutta hyvin harvakseltaan. Reppuun niitä saatiin viisi kappaletta ja se oli ihan riittävästi ottaen huomioon kuinka vähän niitä on. Ilmeisesti riekkoja löytyykin nyt paikallisesti. Kuulin eräältä mieheltä kuinka he olivat kulkeneet viikon verran Utsjoella isolla porukalla ja monella koiralla mutta reppuun saivat vain kaksi ja havaintojakin oli alle kymmenen. Toiset taas ovat samoista kairoista löytäneet ihan mukavasti lintuja. Riekot tietenkin myös siirtyvät paikasta toiseen.
Kävelin osan ajasta Karun kans kahdestaan. Se meni kyllä ulkoilun puolelle sillä Karu ei vielä lähtenyt kauas. Ei voi sanoa ettei se hae sillä sitä se tekee aktiivisesti mutta kovin kauas se ei vielä irtoa. Näin ollen se ei juuri löytänyt riekkoja. Sopuleita se sen sijan söi :D Muutamina päivinä se sai sitten hakea saksanseisoja Iitan kanssa ja silloin se irtosi ihan kivasti Iitan perään. Lisäksi se oli selvästi saanut vähän itseluottamusta sillä välillä se lähti omillekin retkille kauemmas. Yleensä syynä näille retkille oli joku haju tai sopuli. Iita löysi riekkoja ja kun ne lähti lentoon niin Karukin innostui ja silloin tuli sitä laajuuttakin! Karulla ilmeni semmoinen hauska juttu että riekon haju aiheutti sillä kaikkien selkäkarvojen pystyyn nousemisen. Viimeisenä päivänä Karu myös seisoi riekkoja jotka se itse haistoi mutta kunnon seisonta se ei vielä ollut. Pikemminkin semmoinen pysähtely. Riekot se lopulta siivitti itse ja menipä vielä vähän peräänkin. Käsivarteen ehti tulla viitisen senttiä lunta ja maisemat oli hyvin kauniit. Mukava reissu kaiken kaikkiaan.
Hirmu the pystykorvalla ei ole ollut paljon virkaa tunturireissuilla ja nyt se pääseekin vielä Ruotsiin metsälle. Toivetta on päästä sen kans vielä kokeeseenkin. Pystykorvapuolella on kauhean ongelmallista löytää tuomari. Jokaisella koiralla täytyy olla oma tuomari ja yleenäs se jää ohjaajan tehtäväksi hankkia se tuomari. Ei ole aivan helppoa saada ihmiset käyttämään vapaa-aikansa tuomarina toiselle koiralle. Yleensä jokainen joka käyttää koiraansa kokeessa suorittaa itsekin palkintotuomarikurssin ja sitten autetaan kaveria tuomaroinnissa. Tuntuu vähän ihmesysteemiltä kun on seisojia harrastanut mutta toisaalta, mitäpä siitä tulisi jos viisi pystykorvaa kulkisi ryhmässä metsässä :D
Olen aina silloin tällöin käynyt treenamassa paikallisten settereiden kanssa ja ajattelin nyt, että siinä voisi olla oiva vetoapu Karun hakuun. Edellistä weimaria kun siellä käytin niin se häipyi horisonttiin jonku setterin kanssa :D Fasuja oli kuulemma maastossa koska kokeet on tulossa joten menin katsomaan tilanteen. Ikävä kyllä ketään ei tullut paikalle tänä kertana. Ilmeisesti metsästyskausi oli vielä niin kuumana että jengi oli vielä mettällä. Olin kuitenkin raahannut itseni paikalle ja koska tiedän maastot lähdin Karun kans vähän pellolle saapastelemaan. Haku oli kovin kapeaa mutta kovasti nenä kävi. Tuuli oli sivusta ja hieman myötäinen mutta ajattelin, että teen vain pienen lenkin ja kävelen vastatuuleen takaisin. Tulimme pienen metsäsaarekkeen kohdalle ja Karun nenä kävi vimmatusti. Arvasin jo melkein että siellä on lintu. Välissä oli iso vesioja ja Karu ei vielä irtoa niin hyvin että olisi lähtenyt rämpimään yli. Katsoin kauempaa kapeamman kohdan ja menin yhdessä Karun kans metsäsaarekkeeseen. Karu lähti heti tutkimaan hajua ja kun se kulkee vielä kovin alapäisesti niin melkein arvasin kuinka siinä ryteikössä kävisi. Kohta se törmäsikin fasaanikukkoon ja jäi sitten hämmästyneenä katsomaan sen lentoa. Kovasti se kukko kiinnosti mutta perään ei menty. Näin minne lintu laskeutui mutta annoin sen hetken olla. Ohjasin Karun vähän muualle ja katsottiin muitakin palstoja. Paluumatkalla menin sitten takaisin sinne missä fasukukko oli ja lähdimme metrin korkuisessa ruohikossa sitä etsimään. Karu alkoi pysähtelemään mutta ei ottanut kunnon seisontaa. Tästä seurasi että me melkein käveltiin fasun yli :D No ei siinä mitään, hyvää treeniä pennulle. Lähdimme takaisin autolle ja annoin vielä Karun juosta vähän peltoja pitkin. Hajujen perään se jo lähtee vähän kauemmas mutta muuten kulkee lähellä. Ihan tyypillistä pentumeininkiä.
Tajusin just etten ole treenannut ollenkaan kylmän linnun noutoa sen kans sitten viime kesän. Sen jälkeen kun Karu varasti Hirmulle ammutun pyyn ja söi sen niin en ole ollut kauhean huolissani. Kaikkea se kyllä noutaa muuten ja tuo nätisti käteen. Pitää keväällä hioa sitten, en ole kauhean huolissani.
Tottista ollaan treenattu ja etenkin maahanmenoa. Olen käskenyt maahan ja nopeasti painanut sen alas. Aluksi se heitti leikiksi ja sen jälkeen se järsi mun kättä ja yritti olla eri mieltä mutta nyt ollaan samalla linjalla. Itse asiassa se menee suoraan käskystä maahan nyt mutta en ole vielä treenannut häiriön kanssa, se on seuraava projekti.
Olen edelleen tosi tyytyväinen tähän pentuun, sillä on ihan loistava luonne ja meininki. Se saattaa maata omassa sängyssään ja syödä luuta kun Ella-neiti kohta 2v kömpii sinne sen seuraksi ja ottaa siltä luun. Se ei ole moksiskaan. Yksinoleminen on ollut sille vähän hankalaa mutta ei se ole siinäkään pahimmasta päästä.
Saksanseisoja Iita on tuottanut huolia. Iitalla todettiin jotain sydämen rytmihäiriöitä ja kaiken lisäksi sillä on kahtena kertana mennyt takapää alta nyt syksyllä. Ne on olleet ihan ohimeneviä kohtauksia mutta huolestuttavaa kuitenkin. Iita kävi sitten sydämen ultrassa jossa todettiin hyvin lievät sydämen kehityshäiriö joka aiheuttaa joskus epänormaalia sydämen takaisinvirtausta mutta käytännössä tämä ei estä sen normaalia elämää. Samalla kuitenkin todettiin kohonneet maksa-arvot ja valkosolut sekä anemia. Eläinlääkärin mielestä se viittasi Cushingin tautiin eli lisämunuaiskuoren ylitoimintaan joka aiheuttaa elimistössä kortisolin ylituotantoa. Tämän seurauksena Iita joutui hormonirasitustestiin. Odottelemme nyt testin vastauksia. Ikävää jos vielä suhteellisen nuori koira onkin jo sairas, pidetään nyt peukkuja että vastaus olisi hyvä!